Schipperke
Schipperkerodun ensimmäinen/alkuperäinen rotumääritys tehtiin Belgiassa 19.06.1888. Schipperke kuvataan uskollisena vahtina joka arvostetun luonteensa ja älykkyytensä perusteella oli kanaalin laivoilla, vankkureilla ja hevoskärryillä elementissään puolustaessaan niitä ja jahtaamalla samalla rottia, hiiriä ja muita jyrsijöitä suurella innolla. Rodun luonneominaisuuksiin kuvattiin kiintymys, valppaus, tottelevaisuus, lapsirakkaus ja hevosten kanssa toimeen tuleminen. Kooltaan schipperke kuvattiin pienikokoiseksi, 30-40cm olkapäästä mitattuna. Runko edestä hyvin kehittynyt kaventuen taaksepäin. Painon ollessa suhteessa kokoon, minimipainona 4kg. Rintaosa melko leveä, etujalat suorat ja kinnernivelet jonkin verran koukussa eteenpäin. Tassut pienet ja pyöreät, kynnet vahvat ja mustat. Turkki musta ja karkea muodostaen röyhelön kaulan ympärille. Karva lyheni tasaisesti takapäätä kohden muodostaen taakse housut. Päässä, korvissa ja etujaloissa karva lyhyttä, takajaloissa lyhyttä polviniveleen asti. Korvat noin 6cm pitkät, terävät ja kolmiomaiset, suuntautuen suoraan eteenpäin. Silmät eloisat, mantelinmuotoiset, tummat ja eteenpäin sijoittuneet. Schipperken pää muistuttaa ketun päätä. Schipperke kuvattiin suoraselkäiseksi, notkearunkoiseksi ja hännättömäksi koiraksi. Hännättömyyden kuvaus johtunee rodun hännän typistämisestä ja siitä aiheutuneesta mutaatiosta jonka seurauksena myös syntyy hännättömiä/töpöhäntäisiä yksilöitä. Nykyinen rotumääritelmä schipperke
|